ALANA KAUNEUS 

Kauneus ja kosmetiikka yhdistettynä tieteeseen

Kauneus, tiede ja kosmetiikka intohimona


Kosmetiikka

Toimin reilut 2 vuotta Lumenella R&D Manager roolissa eli vastasin Lumenella tehtävistä kuluttaja ja kliinisistä tutkimuksista tuotekehityksessä sekä olin ideoimassa uusia tuotteita. Nyt toimin sivutoimisena yrittäjänä ja etsin uusia haasteita kosmetiikan ja terveyden aloilta. Minuun saa ottaa yhteyttä näihin liittyvissä asioissa, ideoissa ja toiveissa.


Tiede

Taustani on mm. solu- ja molekyylibiologiassa, biokemiassa ja syöpätutkimuksessa. Näiden pohjalta olen tehnyt kosmetologin, kosmetiikkaneuvojan sekä kansainvälisen CIDESCO tutkinnot. Olen intohimoisen kiinnostunut ihon toiminnasta ja kosmetiikan vaikutuksista ihoon.

Kauneus ja hyvinvonti

Olen kiinnostunut ihmisen kauneudesta, terveydestä ja hyvinvoinnista kaikilla tasoilla. Näitä seurasin työssäni Lumenella sekä vapaa-ajallani. Aiemmin Alana Kauneus toimi myös kosmetologisena hoitolana. Olen myös pitänyt luentoja ja tuottanut opetusmateriaalia kauneudesta, kosmetiikasta ja sen raaka-aineista. Lisäksi tarjoan käännöspalveluja englannista suomeksi kosmetiikan tuotemateriaaleille.

Alana Kauneus yhdistää uniikisti kauneuden, terveyden ja biotekniikan osaamisen kosmetologiseen osaamiseen. 

Alana Kauneus hoitola ei ole enää toiminnassa, mutta tarjoan konsultointia, luentoja ja käännöspalveluja kosmetiikan alalla sivutoimisesti. Minut saa kiinni sähköpostitse

alanakauneus at outlook.com

Kiitos kaikille asiakkailleni vuosien varrelta ja tervetuloa uudet yritysasiakkaat! 

Yhteydenotot

Sähköpostilla alanakauneus at outlook.com